LOOP-hoito

Mikäli kolposkopiassa ja sen yhteydessä otetuissa koepaloissa todetaan kohdunkaulasyövän keskivahvoja tai vahvoja esiasteita, hoidetaan ne emättimen tähystyksen eli kolposkopian yhteydessä ns. sähkösilmukka- eli LOOP-hoidolla.

Hoidossa poistetaan muuntunut kudosalue, joka sijaitsee aina kohdunkaulakanavan suulla. Hoito tehdään paikallispuudutuksessa. Koko toimenpide valmisteluineen vie n. 10-15 minuuttia, mutta itse hoito vain muutaman sekunnin. Sen aikana potilas tuntee lämpöä ja että jotain tehdään, mutta ei kovaa kipua.

Hoidon jälkeen on niukkaa verensekaista vuotelua 1-3 viikon ajan, joten kolmen viikon aikana ammekylpy, uinti ja yhdyntä on kielletty tulehdusriskin takia. Suihku, saunominen, urheilu, työskentely yms. on kuitenkin sallittua.

Puolen vuoden kuluttua hoidosta tehdään kontrollikolposkopia, jossa tarkistetaan että hoito on tehonnut. Noin 3-7% esiastemuutoksista uusii, joten seuranta on tarpeellista. Aiemmin ei kontrollia kannata tehdä, koska kudoksen uusiutuminen vaatii oman aikansa. Tupakointi lisää kolminkertaisesti esiastemuutosten riskiä edetä ei-tupakoiviin verrattuna. Myös paraneminen on todennäköisempää ei-tupakoivilla.

LOOP-hoito ei vaikuta potilaan hedelmällisyyteen eli mahdollisuuteen tulla raskaaksi.

Pekka Nieminen, dosentti

Hinnasto

Loop-toimenpide 372 € (+mahdollinen koepala 99 €)